25.8.14

Autunum ideas

Koska kelit ovat olleet varsin syksyisiä ja opiskelut alkavat jälleen, kokosin muutaman syksyisen asukokonaisuuden teille. Olen tänä vuonna ollut varsin etuajassa syys/ talvihankintojen suhteen ja ostanut jo kesäkuusta lähtien sopivia neuleita kaappiin. Parit kengätkin olen jo onnistunut löytämään, vaikka yleensä olen se joka etsii koirien ja kissojen kanssa viimeistä paria liikkeistä.




Ihastuin myös yllä olevan kollaasin villakangastakkiin selaillessani eri takkivaihtoehtoja. Nyt sekin täydentää kaappiani, mutta mustana. Siinä onkin täydellisen klassinen takki, joka sopii yksinkertaisesti minkä kanssa vain. Ralph Laurenin laukku taas on mielestäni uudelle opiskelijalle täydellinen! (Ja miksei myös uuden työn aloittavalle) Laukkuun mahtuu myös tietokone tai vaikka illan jumppakamat.




Toiseen kollaasiin kokosin puolestaan syksyn rennoimman asukokoinaisuuden, joka ei petä koskaan: Neule, farkut ja nilkkurit tai saappaat. Ranteeseen voi pukea vaikkapa kellon tai rannekorun. Klassinen arkiasu, joka sopii mielstäni sekä nahkatakin, trenssin taikka villakangastakin kanssa. Marc Jacobsin kello on hieman erikoisen värinen, mutta pieni pala väriä asussa ei ole koskaan pahitteeksi. Ei siis tarvitse pukeutua päästä varpaisiin väreihin, vaan yksi tai kaksi värikästä kohtaa asussa tekee jo paljon.

Nykyään pukeutuminen on sikäli helpompaa, ettei tarvitse noudattaa tiettyä trendiä vaan jokainen voi poimia itselleen sopivia trendejä vaatekaappiinsa. Jonkin sortin malttia siinä kylläkin tarvitaan, ettei aina suinpäin ryntäile viimeisimpien trendien mukana. Olen kuitenkin varsin tyytyväinen itseeni, että satsaan nykyään yhä useammin laatuun sekä klassisuuteen. Toki tein tänä kesänä yhden ns. shokkiostoksenkin ostamalla Neonpinkin coktailmekon. Kyllä, luit oikein. Neonpinkin.  Kaikesta huolimatta ruskettuneella iholla ja huolitellulla lookilla mekko on kylläkin todellinen katseenkääntäjä, joka päällä bailaan mielelläni kesäöissä...

Rivien välistä luettuna: Toivottavasti jokainen löysi jotain itselleen sopivaa näistä kollaaseista :) Ja tsemppiä uuteen viikkoon!

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign