23.9.14

Voihan pitsi


Viime viikolla TV:stä pilkahti ensimmäistä kertaa H&M:n mainos, josta bongasin oitis yllä olevan hennon vaaleanpunaisen topin. Tiedän, se näyttää ihan yöpaidalta, mutta en vain voinut vastustaa. Pitsiset topit ovat myös yksi tämän syksyn lemppareistani ja ne ovat hyvä lisä basic- toppien rinnalle. Töydellinen combo etenkin kulutettujen farkkujen ja nilkkureiden sekä rennon neuletakin kanssa. Hatunkin lisäisin vielä asuun ja voilá! Täydellistä.

Pitsiset topit tuovat sitä jotain ihanaa romanttisuutta ja herkkyytä, ja ennenkaikkea eri variaatioita arkipukeutumiseen. Viikonlopun rientoihin yhdistäisin pitsitopin tietenkin jakun kanssa, mutta vaikka jalassa olisi vain farkut, asu olisi silti heti hieman juhlavampi. Sitten vain korkkarit jalkaan ja mars! Bilehile- asu olisi valmis.


Olen etsinyt viime aikoina myös ihan perusmustaa pitsitoppia, mieluiten "satiinisena" niinkuin kuvankin toppi. Ei vain tunnu löytyvän mistään, mutta odotan jo innolla että pääsen Helsinkiin loppuviikoksi ja ehkäpä silloin tärppää. Pitsinen jumpsuit olisi myös aika päähee niin sanotusti. Ja shortsit ;) Mites löytyykö teidän vaatekaapeista pitsitoppeja vai pysyttelettekö basic- topeissa?

Lopuksi vielä pieni kattaus erilaisia pitsi- ihanuuksia:


1. Vaaleanpunainen ja musta toppi: H&M
2. Ruskea toppi: Mango
3. Shortsit: H&M
4. Jumpsuit: Zara
5. Shortsit: Mango
6. Toppi: River Island


Oikein ihanaa uutta viikkoa! :)

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign