9.4.15

Day off

Tänään olen viettänyt vapaapäivää täällä Helsingin päässä ja ottanut siitä aika lailla kaiken irti. Huomisesta alkaen kun olen melkeinpä aamusta iltaan töiden parissa, on hyvä hoitaa kaikki ystävien kahvittelut sun muut ennen sitä. Siispä, minä ja ystävämme suuntasimme päivällä Balmuirin uudelle show roomille ja voi pojat, siellä oli aivan mielettömiä juttuja. Heti alkoi päässä raksuttamaan, että tuo olisi hyvä uuteen kotiin ja tuo ja tuo... Jokin aikaa siellä vierähtikin ja hetken juttelimme myös niitä näitä henkilökunnan kanssa. Tunnelma oli ihanan leppoisa ja levollinen vaikka asiakkaita olikin paikalla useampia meidän kahden lisäksi.




Hypistelin myös paikan päällä Balmuirin super pehmeitä huiveja, joista tunnetuin lienee Helsinki- huivi. Tällä kertaa mukaan lähti vähän toisenlainen malli, mutta siitä lisää myöhemmin :) Ihastuin myös aivan totaalisesti heidän hattuihinsa (yllätys yllätys), joita oli esillä useassa eri värissä. Huonetuoksut ja kynttilät koukuttivat myös meidät ja vihdoin löysin sen oikean huonetuoksun, jota olen pitkään etsinyt. Ehkäpä uuteen kotiin sitten!





Päivä alkoi siis todella leppoisissa merkeissä ja show roomin visiitin jälkeen suuntasimme kohti keskustaa. Nälkä alkoi nimittäin olla aikamoinen. Aurinko paistoi ja keli oli mitä ihanin :) Tässä vielä kuitenkin pari ruutua lisää Balmuirilta. Niiiin paljon kaunista ja ihanaa tavaraa siellä oli! Paljon sain myös inspiraatiota uuden asunnon sisustuksen toteuttamiseen.



Mitä pidätte? Sopisiko Balmuir teidän kotiinne tai pukeutumiseen? Palaillaan!

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign