30.6.15

Beach day inspiration


Uusi viikko toi mukanaan aivan mielettömän kesäpäivän! Itse vietin sen flunssasta huolimatta auringon alla sekä kävin illemmalla tsekkaamassa yhden Helsingin kesän must- paikoistakin. Nyt kun säät meitä vähän paremmin hellivät, saattaa monella tulla yllätyksenä, että mitä sitä oikein pukisi lämpimällä säällä. Toisaalta se on helpompaa kun ei tarvitse yhdistää kuin ylä- ja alaosa, mutta se saattaa tuntua hieman oudolta pitkään jatkuneiden välikausikelien jälkeen. 

Pinnailin taas hieman ja etsin tauluuni mukavia kesäoutfitteja, joissa on jokin jippo ja ne sopivat passelisti myös rannalle. Tykkään kaikenlaisista kuvioinneista ja väreistä. Kukapa ei? Myös tummat printit houkuttelevat. Nyt olen pikkuhiljaa lämmennyt myös vähän lyhyemmille topeille, joita pitäisin korkeavyötäröisten hameiden kanssa (kts kuvan vasen alareuna). Kaapissani onkin aivan ihana nude maximekko, jonka kanssa olen aikaisempina vuosina pukenut ihan tavallisia toppeja, mutta nyt voisin kokeilla jopa crop toppiakin :) Kesägarderobiini kuuluu lisäksi pari muuta aivan huikeaa vaatekappaletta, joita tahtoisin niiin käyttää! Toivotaan että helteet säilyvät ja saisin nämä myös ikuistettua. 

Millainen on teidä kesävaatetus? Tummia värejä vai vaihtuuko väripaletti täysin?

// New week brought us a lovely sunny day on Monday! I enjoyed it under the Sun and in the evening me and my friend went to check out one of this Summer's must visit place. The day was perfect, even though I had a terrible flu. Later on that I went to Pinterest and searched some beach day inspo.

Here in Finland, summer starts usually on July and it's quite difficult to change your outfits from jackets and knits to teeny tiny dresses or shorts. Not to mention your totally pale skin :D Oh well, that's why we have maxi skirts! I like to combine light colours with a hint of prints or bright colours. I might even wear a crop top nowadays, with a high wasted skirt of course ;) Let's see.

(Pictures from Pinterest)




Follow me on Bloglovin  / Instagram: @essiesophie / on Facebook 

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign