3.6.15

Breakfast at La Torrefazione

Huomenta! Tähän väliin haluaisin mainita yhden lemppari aamiaispaikoistani Helsingin päässä. Meillä on äitini kanssa tapana käydä silloin tällöin arkena aamupalalla jossain Helsingin keskustassa ja aloittaa päivä maukkaalla sekä runsaalla aamiaisella. Samalla tulee vietettyä perinteistä äiti-tytär- aikaakin :)



Tänään aamu alkoi La Torrefazionen aamiaisella Aleksanterinkadulla. Pidämme paikasta, sillä se on kodikas ja kahvila käyttää laadukkaita aineksia sekä kahvia tuotteissaan. Torrefazione sijaitsee toisessa kerroksessa, mutta kylttiä ja portaita seurattaessa löyttää sisälle asti. Aamiaisvalikoimaan kuuluu neljä eri vaihtoehtoa, joista voi valita itselleen mieluisimman. Itselleni valkkasin melko perinteisen setin, mutta otin siihen lisäksi vielä Avokado-smoothien. Täytyy sanoa että smoothie yllätti kyllä ihan täysin. Se oli todella hyvää, sillä avokadon kanssa oli yhdistetty myös minttua ja banaania. Monet kehuvat myös Torren mansikka-minttu-smoothieta, mutta ehkä ensi kerralla sitten!




Torressa asiakkaat viihtyvät myös töiden merkeissä ja monet tulevat läppäriensä kanssa kahvilaan. Itsekin pistin tähän pystyyn officen ja hetken aikaa ajattelin blogijuttuja järkkäillä ennen kuin tapaan erään ystäväni lounaan merkeissä. Suurista ikkunoista on myös kiva seurata Alenksanterinkadun hulinaa ja vilinää :) Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille!


// Good Morning! Today me and my mom had a breakfast at this lovely cafe in Aleksanterinkatu: La Torrefazione. We like this cafe because it uses fresh ingredients and the cafe itself is very cozy. This time I picked more traditional breakfast, but with an avocado smoothie. I must say, the smoothie was surprisingly delicious! Fresh mint and banana tasted very good together with the avocado.

People like to bring their laptops with them and work here while they have their coffee or breakfast. I took my laptop with me too and I'm having an office here for a while before meeting my friend at a lunch. Cafe is situated in Aleksanterinkatu, which is one of the main streets in Helsinki. It's nice to look out through huge windows and follow the traffic outside. Have a nice Wednesday!



Follow me on Bloglovin  / Instagram: @essiesophie / on Facebook 

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign