10.9.15

Hi there, blondie!


Maanantaina olin pitkästä aikaa kampaajalla, sillä  edellisestä käynnistä oli kulunut jo melkein vuosi. Ruskeaa hiusta kun on niin helppo itse värjäillä kotona ja ennen kesää en vain saanut itseäni kampaajalle. Nyt hiukset kuitenkin alkoivat olla liian pitkät ja niitä oli siksi vaikea saada pysymään esimerkiksi kiharalla. Heti ensimmäisen viikonlopun aikana sain varattua itselleni kampaajan ja selitin jo silloin, millaista lopputulosta hain: Vähän vaaleampaa ruskeaa, balayage- tyyppistä raitaa, jotta ihana maantien ruskea juureni ei sieltä niin paistaisi. Kampaaja oli silloin hyvin ymmärtäväinen ja tuntui hogaavan, mitä halusin. Hän kuitenkin selvensi, että minulle itselleni olisi helpompaa jos hiukset vaalentaisi kerrallaan, eikä vain raitoja lisäämällä. No mikäs siinä, mutta en arvannut että ruskea väri olisi ihan näin helppo saada nykypäivänä pois!


Näin ollen yhden päivän aikana muutuin siis brunetista blondiksi ja hiuksista lähti reilu 10 senttiä. Juureen jäi kuitenkin vähän tummempaa, jotta oman värin ilmestyessä ero ei olisi niin selvä. Väri on ehkä liukuvärin tapainen, mutta pointtina tässä on se, että pystyn sävytteillä itse esimerkiksi Ranskan päässä pitämään kuontaloni suht kunnossa. 

Voi pojat sanon minä :D Melko outoa on ollut katsoa peilistä viime aikoina, mutta kyllä se tästä. Aluksi pelkäsin sitä, että onko väri liian vaalea, jolloin se ei niin sanotusti kehystä kasvojani ollenkaan kuten tumma tekee. Onneksi tummaa jätettiin juureen ja väri ei ole mikään megavaalea. Ajattelin kyllä, että vielä ennen Ranskaa lisäisin väriin hieman hiekkaa, jolloin se tummuisi tuosta vielä vähän. 

Mitäs mieltä olette uudesta vaaleasta lookistani? 



// Guess what, I'm blonde! Literally. On Monday I went to the hairdresser and we changed my hair from brunette to blonde. I never knew I would be this easy to take away the dark colour, but yes. It happened. Although, she left my roots a bit darker so when my hair grows, the difference wouldn't be so radical.

I like my new look, even if it has been quite strange to see the new me from the mirror. I guess I get used to it ;)

What do you think about my new hair?




No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign