23.9.15

Totally black


Keskiviikkoa kaikille! Uutta asua kehiin, kokomustaa tällä kertaa. Tykkään tuosta mekosta älyttömästi, niin simppeli musta mekko ja juuri passeli syys/talvikäyttöön. Pariksi voi valkata joko korot tai vähän matalemmat nilkkurit. Täydellinen arkimekko sanoisinko!





Ja huomaatte oikein, brunetteja ollaan taas! En viihtynyt sittenkään blondina ja vaalea väri oli lopulta aivan väärä kasvoilleni. Kasvoni olivat yhtä ja samaa massaa hiusten kanssa, tunsin oloni myös todella epäsiistiksi ja pidin hiuksia ainoastaan kiinni loppujen lopuksi. Nyt kaikki hyvin ja huokasin helpotuksesta kun näytän (vihdoin) taas itseltäni. Tulipahan kokeiltua ja todettua, nyt tiedän ettei blondi olekaan minua varten. Suosittelen lämpimästi Fredrikinkadulla sijaitsevaa A.k.a Luova- kampaamoa ja erityisesti Hanna Ruususta! Plakkarissa on hänellä muun muassa hiustenvärjäyksen SM ;)




WEARING
Lindex dress
Vagabond shoes
Mango jacket
Tiger of Sweden bag

Tänään olisi suunta jälleen kerran kohti Vaasaa, mikäli ikinä pääsen perille. Sen verran huono onni on minulla on ollut viimeisen kahden viikon aikana, etten tiedä pitäisikö tässä vaiheessa itkeä vai nauraa. Kaikki alkoi siitä kun kadotin (ja sillä tiellä se on edelleen)  upouuden Acnen huivini. Etsin sitä lähes kaksi viikkoa, käänsin koko kampuksen ympäri ja kyselin niin siivojilta kuin vahtimestareilta, että olisiko kukaan löytänyt huiviani mistään. Olin jo väkertämässä etsitään- ilmoituksia ympäri koulua, kunnes luovutin. Ostan uuden, onneksi Acnen nettikaupassa on niitä vielä. Muut etsivät esimerkiksi kadonnutta kissaa, Essi etsii kadonnutta huiviaan. Hupaisaltahan se kuulostaa, mutta en koskaan ole hukannut mitään kalliimpia tavaroitani ja ärsyttää se vieläkin. Siitä se epäonni sitten lähtikin ja nyt ollaan siinä pisteessä, kun kamerani hajosi eilen olin vähällä alkaa itkemään. Sen jälkeen nauroin hysteerisesti. Ovathan nuo asiat melko pieniä juttuja jos verrataan vaikka terveyteen liityviin asioihin, mutta liika on liikaa.

Onneksi kamerassa on takuuta jäljellä ja ehdin viedä sen heti huoltoon. Onneksi minulla on myös materiaalia varastossa, joilla saan tämän viikon postaukset tehtyä. Mikäli ensi viikolla minusta ei kuulu, tiedätte sitten että olen ilman kameraa. Edelleen.



// Totally black outfit this time. That lace up dress from Lindex is one of my fav everyday dresses for autumn! I also went back to brunette, because they do have more fun ;) Just kidding, blonde hair just didn't fit me. It went quite orange at the end even if I tried to fix it.

Today I'm heading back to Vaasa for the rest of the week. Or at least I hope so. I've had such a bad luck, it all started couple of weeks ago when I lost my Acne scarf. It was brand new! I'm so pissed, because I never lose my things. My bad luck has reached its point were I almost started crying when I noticed my camera is broken. Enough is enough! Thank God it has a warranty and it will be repaired, but I don't have a camera until I get it back. If you don't hear me next week, I haven't got my camera back yet. Fun.


Follow me on Bloglovin  / on Instagram / on Facebook 

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign