7.11.15

That one morning


Muistatteko kun mainitsin viime viikolla työreissusta Turkuun? Lähdimme aamu neljältä ajelemaan pienessä tokkurassa ja emme olisi työkavereideni kanssa koskaan arvanneet, että saisimme elämämme herätyksen tuona aamuna.




Kuuntelimme musiikkia ja juttelimme niitä näitä Vihdin ja Lohjan rajalla, kunnes kuski pysäytti pakumme varsin äkillisesti. Hirvi tepasteli edessämme keskellä moottoritietä ja katselimme sitä suu ammollaan sekä silmät pyöreinä noin parinkymmenen metrin päästä. Kiittelimme myös, että työkaverini oli spotannut hirven ajoissa, sillä ajoimme sentään valaistulla moottoritiellä.



Hirvi lähti kävelemään ensiksi tien oikeaan laitaan, kunnes se huomasi, ettei pääsekään sitä kautta pois korkean kallion takia. Hirvi kääntyi ja lähti tallustamaan kohti moottoritien keskiosaa ja siitä aitojen yli vastaantulevien kaistoille. Tämän koko ajan olimme siis täysin pysähtyneitä ja näimme koko tapahtuman ihan pelipaikoilta. Hirvi käveli eteenpäin välittämättä vastaantulevasta trafiikista ja juuri kun se asteli tielle, oli siinä onneksi täysin tyhjää. Sitten näimme miten pakettiauto ajoi tuolla samalla kaistalla eteenpäin ja eteenpäin kohti hirveä, joka autuaan tietämättä löntysteli tietä pitkin kohti metsää. Kun tajusimme, ettei se paku tosiaankaan aio pysähtyä, eikä hirvi vähät välittänyt lähestyvästä autosta, iski meille paniikki. Nyt se osuu ja pahasti. Mitä me sitten teemme? Voidaanko me töötätä tai räpsytellä valoja, että kuski huomaisi tiellä olevan jotain?

Sydämet hakkasivat ja paku lähestyi yhtä lähemmäksi hirveä, eikä auton vauhti näyttänyt hiljentyvän yhtään. Lopulta auto oli noin kymmenen metrin päässä hirvestä ja se kulki edelleen kohti sitä. Me kiljuimme viereisellä kaistalla kuin hullut ja seurasime miten auto lopulta melkein osui hirveen. Kuski näki kuin näkikin eläimen lopulta ja ehti kääntää rattia niin, että paku ohitti hirven ehkä noin metrin päästä viereisen kaistan kautta. Vasta tässä vaiheessa sarvipää teki vähän isomman loikan ja hyppäsi tieltä metsän uumeniin. Paku jatkoi matkaa, me tytöt oltiin ihan shokissa. Mitä just oikein tapahtui? Mitä jos se olisi osunut? Mitä jos me emme olisi huomanneet hirveä ajoissa? Ikinä en ole nähnyt hirveä noin läheltä kuin silloin ja koko tuo tapahtuma jää niin vahvasti muistini syöveriin, etten unohda sitä koskaan. Eikä muuten ole mikään vitsi, että villieläimet liikkuisivat juuri aamuyöstä. Samalla matkalla näimme myös ketun kulkevan tien varressa.


WEARING
Zara knit and skirt
Mango jacket
Acne scarf (borrowed)
Vagabond shoes
Celiné sunglasses
Mulberry bag

Photos by Lilli

Saatiin siis elämämme herätys ja voin kertoa, ettei kahvia tarvittu sinä päivänä lainkaan. Semmoiset adrenaliinit saatiin heti aamusta että :D Tässä kohtaa todettiin myös, että meillä taitaa olla edes jonkunlaiset suojelusenkelit mukana. Pahimmassa tapauksessa en olisi enää tässä. Ajoimme koko loppumatkan super hereillä ja tien reunustoja vahtien, mikäli sieltä pomppaisi seuraava eläin automme eteen. Alunperin oli siis tarkoitus, että nukkkuisin matkan Turkuun sillä en ole mikään aamuyö-ihminen. Nyt se ei tullut kuuloonkaan.

Eipä siis ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita elämästäni! Kaiken tämän hulinan keskellä päätin, että nyt täytyy ottaa etäisyyttä ja suunnaksi perheemme mökki Porvoon seudulla. Lähden tänään sinne äitini sekä isäpuoleni kanssa. Mökkiviikonloppu tulee niin tarpeeseen, sillä nyt on iskenyt myös pieni stressi koulun suhteen. Kannattikohan viettää Narniassa melkein viikko, vaikkakin se oli sen arvoista <3 Kaikessa hiljaisuudessa voin hyvällä omatunnolla treenata ensi viikon tenttiin sekä saunoa, syödä ja nukkua hyvin. Halleluja.


// Last week when me and my co-workers were driving from Helsinki to Turku at 4 am, we met a moose in the middle of the high way. Thank god we managed to stop our car on time, because it was dark at that time. But then, the moose walked to the other line and cars were passing it. Then, one car drove through it and almost hit it. We were so scared and screamed in our van the entire time. After that, the moose just jumped into the woods and the car drove away like nothing happened. We were shaking. No coffee needed on that day. We were also thankful, that our driver noticed the car early enough so we had a chance to stop it. There are some kind of angels with us...

Today I'm heading with my family to our cottage. I decided I need a brake from all of this so I can do my school works. And also eat, sleep and have some time with my family.


Follow me on Instagram / on Facebook 

2 comments:

  1. Huih! Onneksi ei käynyt pahasti! Aivan ihana asu muuten, oih!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi! Saan vieläkin kylmiä väreitä koko aamusta, mutta olipahan kokemus. Voi kiitos! :) Xx

      Delete

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign