15.1.16

Black cape


Pikkuhiljaa aloin lämpenemään myös viitoille ja musta, simppeli viitta on ollut hankintalistallani jo muutamana kuukauden. Tätä samaa viittaa tutkailin aiemminkin jo Mangolta, mutta hinta oli silloin sen verran kova, etten viitsinyt sitä ostaa (ja olin myös shoppailulakossa). Viime viikolla alkoivat täälläkin alet ja sattumalta bongasin sen myös paikallisesta Mangosta. Hintakin oli tullut alas muutaman kympin ja se istui kuin hansikas joten mukaanhan se lähti!




Viitan alle voi pukea vähän paksumpaa villapaitaa tai sitten ihan vain puseron. Tällä kertaa menin paksulla villapaidalla, sillä päivällä tuuli hieman eikä päivä ollut ihan niin lämmin. Jalkoihin sujautin korot, mutta matalatkin kengät menevät mainiosti. Tänään aamulla otin suunnaksi Pariisin, joten sieltä päin saadaan varmaankin lisää asuja viitan kanssa. Hatun vielä kun löytäisin niin se olisi piste iin päälle :) Pakko kyllä nyt antaa kredittiä kuvaajalle, ollaan Jonnan kanssa saatu aikamoisia otoksia aikaan täällä jo nyt ja niin kivaa kun on toinen bloggari matkassa mukana! 




Jännää muuten mennä taas monen vuoden jälkeen Pariisiin, ja millä hinnalla! Nyt täytyykin vinkata teille eräästä aplikaatiosta, mikäli tulee liikuttua Ranskassa useammin. Tämä on myös kätevä mikäli liikutte eri kaupungeissa. Applikaation nimi on OUIGO, jonka kautta voit saada hyvinkin halpoja junalippuja esimerkiksi juuri Marseillen ja Pariisin välille. Minun ja kaverini Annan liput maksoivat yhteensä 80 euroa eli 40 euroa edestakaisin. Ei huono! Yövymme Pariisissa erään ystäväni luona eli hotelliin tai muuhun majoittumiseen ei meillä kovinkaan paljon rahaa mene. Sen sijaan pyrimme viettämään ihanan Pariisilaisen viikonlopun ihastellen kaupunkia ja nauttien hyvästä ruoasta, ja ehkä vähän shoppaillakin. Tästä lisää ensi viikolla ja nyt toivottelen hyvät viikonloput kaikille :)


WEARING
Mango cape (here*)
Zara knit and shoes (similar shoes here*)
Vila pants
Mulberry bag
Celine sunglasses

Photos by: Jonna
*Ad links


// Oh my gosh I love this weather! And the outfit, I bought this Mango cape on sale the other week. I think it's so nice and you can wear it so many ways. This time I chose heels, but I must definitely show you more outfits with different "set ups" haha. What do you guys think about it? 



Follow me on Instagram / on Facebook 

4 comments:

  1. Vitsi, miten upea asu! Ihana seurata teidän kuvia, tosi kiva että on kuvaaja matkassa ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Emmi ihanaa että tykkäät :) Haha no onhan tää aika kätsyä ;)Xx

      Delete
  2. Tyylikäs!! :) Nuo Célinen aurinkolasit sopii loistavasti Ranskaan (mulla on samat ;)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihana! Joo tykkään niistä ihan hirveästi myös :)

      Delete

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign