26.1.16

Visiting Ladurée plus few tips from Parisian restaurants


Eräs asia, joka on ollut ns. bucket listilläni jo tovin, on ollut vierailu Ladurée-kahvilassa ja/tai puodissa. Vuosia olen kuolannut niitä kaikkia ihania insta-kuvia niistä söpöistä pastellinvärisistä leivoksista super kauniissa rasiassa. Lisäksi halusin maistaa ihan "uunituoreita" macaronseja, Suomesta ostettaessa kun ne on usein jäädytettyjä tai sulatettuja.

Iskimme siis Laduréelle sunnuntaina keskipäivästä, joka osoittautui oikein oivaksi valinnaksi. Pariisi oli muutenkin aika rauhallinen silloin, mistä oltiin tosi yllättyneitä. Luulisi että sunnuntai olisi ollut se vilkkain päivä ja vieläpä alennusmyyntien aikaan. Champs-Elysee oli kuitenkin ei nyt ihan autio, mutta Ranskan mittakaavassa melkein autio. Anyway, valkkasimme pöydän kahvilasta ja tarjoilija otti tilauksemme ylös. Latte ja macaron-leivos, kiitos! Tarjolla olisi ollut myös brunssia ja lounasta, mutta ihan ei hotsittanut 60 euroa siihen laittaa. Tyydyimme kahvitteluun ja silmäruokaan ;)




Voi vitsit miten nättiä siellä olikaan! Ihastuin silmittömästi myös kahvilan seinän takana olevaan puotiin, josta pystyi ostamaan suoraan tiskistä leivoksia. Kahvittelun jälkeen suuntasimme sinne ja ostin mukaani vielä kuusi kappaletta suussasulavia macaronseja söpössä vaaleanpunaisessa rasiassa. 



Nyt on siis yksi asia hoidettu ja voin vetää ruksit tämänkin kohdan ylle, jippii! Sitten olisi vielä pari vinkkiä jaossa kaikille, jotka ovat Pariisin suuntaan menossa vielä joskus:


LA MANGERIE

Kuten mainitsinkin, kävimme illallisella sekä vähän viinittelemässä paikallisissa ravintoloissa. Mikäli tykkäätte tapas-ruoista (kukapa ei tykkäisi), kannattaa ottaa suunta Bastilleen ja varata pöytä La Mangeriesta. Ravintola on nimensä mukaisesti syömälä, jossa henkilökunta toivottaa vieraat tervetulleeksi. Ravintola on hyvin intiimi ja se koostuu kolmesta eri huoneesta. Yksi niistä on alakerrassa, mutta me söimme toisessa huoneessa katukerroksessa. Ruokasaleihin liikutaan kirjaimellisesti vaatekaapin kautta, eli nyt voin sanoa käyneeni Narniassa! Ihmettelimme pari sekuntia suu auki kun tarjoilija avasi kaapin oven ja osoitti meille tietä. Huoneen keskellä oli puu ja katosta roikkui puisia lyhtyjä. Pienen pieniä marmoripöytiä oli aseteltu vieri viereen ja ruoka oli suussasulavaa. Tapas-annoksia kannattaa tilata 2-3 henkilöä kohden. Tilasimme myös pullollisen Proseccoa ja kaiken kaikkiaan koko setti maksoi meille noin 36 euroa/hlö. Suosittelen ravintolaa ihan ehdottomasti, mutta varatkaa pöytä, muuten saattaa jäädä rannalle ruikuttamaan.

BUBAR

Illallisen jälkeen meidät vietiin La Mangerien lähellä sijaitsevaan viinibaariin, jota pitää pystyssä sen ainut työntekijä (joka on myöskin omistaja). Tiskin takana oleva seinusta on täynnä viinipulloja, samoin kuin koko tiskikin. Viinilista on kirjoitettu käsin paperille, voit tilata itsellesi joko pullon tai lasillisen. Jos et puolestaan tajua yhtään mitään viineistä paperilla, voit myöskin kysyä paikan omistajalta, olisiko hänellä johonkin tiettyyn kastiin kuuluvaa puna- tai valkoviiniä. Ja siellähän on! Lasillinen maksaa noin 4-6 euroa, pullot lähtevät 40 eurosta eteenpäin. Tutustuimme tiskillä istuessamme mitä mielenkiintoisempiin henkilöihin ja pari tuntia siellä vierähtikin. BuBar on siis tämän paikan nimi ja se sijaitsee myös Bastillessa aivan ensimmäisen ravintolan lähellä. Piipahtakaa ihmeessä! Bastilleen tosiaan pääsee esimerkiksi metrolinjalla numero 1 :)



// One thing I've always wanted to do is visiting at Ladurée and now I had a chance do it! We ordered  coffee and macarons of and after that I had to have a six-pack of macarons with me hahaha. In a cute  light pink box. It was perfect!

If you are going to Paris, I have couple of suggestions for you. They both exist near Bastille so metro no 1 goes there for example. First one is a tapas restaurant called La Mangerie. Staff is very friendly and they all invite you to their restaurant. Food is so delicious and the atmosphere is very intimate. All in all we paid for the food and a bottle of Procecco only 36 euro each. Remember to make a reservation, otherwise you might not get a table from there.

If you love wine, this place is for you: BuBar, which is also very close to Bastille's metro stop. It is held by its owner and the wine list is written by hand. There's bottles everywhere! You can order a glass or a bottle. If you have no idea about the wines on the paper, just ask from the owner and he will suggest you something. Bottles cost from 40 euro and glasses are around 4-6 euro.

Both of these places are very original and loved by locals. I also highly recommend both of these!



Follow me on Instagram / on Facebook 

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign