21.7.16

Lately

- Viime viikkoina olen viettänyt kolmet hyvin erilaiset festarit: Hämmästellyt Tuskassa vähän raskaampaa musiikkia ja uskomattomia lavashowta. Bailannut täysiä Ruississa mm. JVG:n ja Macklemoren keikalla. Olen vieläkin aivan myyty! Viime viikonloppuna puolestaan Pori Jazzeilla vietin aivan huikean viikonlopun tyttöporukalla ja siinä samassa tuli tutustuttua taas uusiin tyyppeihin. Paras muistikuva tuolta viikonlopulta on Olavi Uusivirran keikka auringon laskettua, sekä megafiilistelyt melkein lavan edessä.

- Vaikka työ onkin verottanut paljon vapaa-aikaani, olen silti hengaillut paljon ystävieni kanssa. Lähes joka viikko on tullut käytyä aamupalalla jossakin kivassa paikassa. Siitä saa hyvän startin päivälle kun sopii aamiaistreffit ja hei, paljon kivempaakin herätä kun tietää että saa hyvää ruokaa ;)
- Ostin viime viikkolla yhdet lempifarkuistani, vaikka samalla astuin aika reippaasti ulos mukavuusalueeltani. Äitini naureskeli ääneen nämä nähdessään, sillä hänellä on ollut melkeinpä samanlaiset ja vielä vähän overimmätkin "mammafarkut" kun hän oli minun ikäinen. Näistä farkuista lisää myöhemmin!
- Viime viikolla tuli kuitenkin pari aika järkyttävääkin uutista: Nizzan rekkaturma sekä Turkin vallankaappaus. Tämmöiset asiat, etenkin Nizzan tapahtuma, järkyttää sillä itsekin olen siellä aikaa viettänyt ja eräs tuttuni oli kaupungissa juuri iskun aikaan. Kaiken tämmöisen jälkeen omat ongelmat eivät ole läheskään niin merkittäviä kuin niiden ihmisten, jotka siellä olivat tai jotka menettivät läheisiään. 

- Koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua seuraavaksi, joten olen ottanut kesästä vähän enemmän irti. Vaikka joskus väsyttää, sen sijaan että menen kotiin aikaisin ja vietän illan yksin kotona, yritän toisinaan rutistaa vielä hetken ja nautiskella kesäilloista. Etenkin nyt kun säät näyttävät hellivän meitä taas<3

- Buukkasimme tyttöjen mökkireissun parin viikon päähän ja sitä odotan oikein kovasti. Tarkoitus olisi paeta muutamaksi päiväksi luonnon helmaan, paistaa lättyjä, ottaa aurinkoa laiturilla tai vastaavasti pelata korttia sisällä mikäli ulkona sataa. Jättää puhelin ja tietokone sivummalle ja olla hetki tavoittamattomissa. Kuulostaa aika kivalta.
- Toissapäivänä kävin myös Linnanmäellä! Laitteet aiheuttavat hihittelykohtauksia ja mikä sen hauskempaa kuin viettää ilta riemunkiljahdusten keskellä. Ostettiin hattaraa ja syötiin ranskalaisia sekä testattiin porukan hurjapäisyyttä eri laitteissa. Tämän jälkeen sain vetää taas yhden kohdan yli kesän to do-listaltani.

Tässäpä siis kuulumisia viime viikoilta :) Kuvituksena teemaan sopien vähän sieltä sun täältä räpsittyjä otoksia. Nyt aaamupalaa kehiin ja mars kampaajalle!


// Hello there! Lately I've been super busy but I've been able to enjoy the Summer at its best. Festival season is on and I've had a blast even though it's been nothing but work. Ok maybe little bit of crazy partying too haha.

The weather is getting better and better and this AND next week should be super warm, and I'm so lucky because I don't have that much work to do. I can enjoy the days being outside, having a picnic or go to the beach. Can't wait!


Follow me on Instagram/ on Facebook to keep up with the latest posts and behind the scenes material!

2 comments:

  1. Ihanalta kuulostaa sun viimeaikainen elämä <3 Lintsille ois ihana päästä ja Tuska harmittaa kun se meni sivusuun! Ehkä ensivuonna sitten :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lintsi oli aivan ihana! Siitä tulossa ihan oma postauskin kunhan ehdin sen tehdä :) Ja ensi vuonna taitaa olla Tuskassa jokin juhlavuosi eli kannattaa mennä jos olet sinne kovasti halunnut! Xx

      Delete

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign