17.8.16

Taivaallinen illallinen

Mun sisäinen somistaja hykertelee innosta kun katson näitä kuvia! Illallinen taivaan alla oli yksi kesäni kohokohdista ja täytyy sanoa että vaikka viime vuoden kattaus oli super ja ruoka taivaallista, niin kyllä tämänkin vuoden pöytä oli ihan uskomaton. Lyötiin hynttyyt yhteen porukalla, perustettiin wattsapp-ryhmä, jossa heiteltiin ideoita aina inspiraatiokuvista siihen mitä kukakin tuo. Saatiin aikaan   nyyttärityylinen kattaus, johon jokainen antoi oman panoksensa. Pöydältä löytyi muun muassa coucous- salaattia, kanasalaattia, juustoja, sekä niin suolaisia kuin makeitakin piirakoita. Kesäjuomat meille lahjoitti Social wines ja saimme maistella valkoviiniä sekä vaaleanpunaisia juomia aina cavasta sangriaan. Söpöt pullot toivat oman piristysruiskeen kattaukseen ja kesäiseen teemaan. Suuret kiitokset <3
Illan aikana skoolattiin, naurettiin ja juttu luisti. Useampi tunti me siellä istuttiin ja illan viiletessä kietouduttiin viltteihin sekä neuleisiin. Santsasin ruokaa useamman kerran lautaselle, oli pakko maistaa kaikkea mitä pöydässä oli! Lopulta jouduttiin illan hämärässä keräämään pöytä sisälle, sillä alkoi hieman tihutella. Harmi, mutta toisaalta oltiin istuskeltu ulkona jo niin kauan että oli mukavaa päästä sisälle lämmittelemään. Osa porukasta taisi vielä jatkaa iltaa vähän myöhempään, minä kun taas olin jo ihan tokkurassa kaikesta ruoasta ja painelin kotiin peiton alle. Ilta oli ollut aivan taivaallinen ja toivottavasti saadaan taas ensi vuonna järkättyä samanlainen. Tästä täytyy tehdä jokavuotinen perinne :)


// Last Thursday, we ate dinner under the sky. Literally. Everybody brought something from flowers to food and drinks. Thanks to Social wines, we had some lovely sangria, white wine and cava too! I loved those cute little striped bottles, they matched so well with our setting. Food was delicious, everybody laughed so much and people were happy. This was definitely one of the best evenings during this Summer!


Follow me on Instagram/ on Facebook / SC: essisophie to keep up with the latest posts and behind the scenes material!

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign