25.10.16

Blog hunt

Elossa ollaan, phiu mikä viikko! Olin aivan ruumiina sunnuntai-iltana kun olimme saaneet kaikki tavarat pakattua ja istahdin ratikkaan. Hyvä että edes muistin jäädä oikealla pysäkillä pois. Marssin suoraan lämpimään suihkuun, söin vähän pizzaa ja painuin peiton alle. Uusi viikko alkoi puolestaan aika herkullisissa merkeissä, syötiin tyttöjen kesken aamiaista kahvila KUUMAssa Albertinkadulla. Aamiaisen jälkeen kävin hyvin nopeasti keskustassa ja käppäilin takaisin Punavuoreen. Kroppaa kolotteli joten päätin nautiskella päikkäreistä, jonka jälkeen vietin oikeastaan koko loppu maanantain blogijuttujen parissa. Mä olen niin lomalla tän viikon.
Viime viikolla tulikin muuten mieleeni, että olisi hauska löytää uusia blogeja luettavaksi. Etenkin jotain sellaista, mikä inspiroi. Nyt kun säät alkavat olla aika lailla harmaata ja/tai sateista, olisi erittäin mukavaa että sitä inspiraatiota kuitenkin saisi ihanista uusista blogeista, joita voisi sitten lueskella sekä ihastella peiton alla sateen ropistessa ikkunaan.
Tässä pari tällä hetkellä omalla lukulistallani olevaa suosikkiani, joita tykkään lueskella:

Lisa on aivan huikea valokuvaaja ja hän postailee blogiin kauniiden kuvien lisäksi kuvanmuokkausvinkkejä. Jos photari ei ole vielä ihan hallussa, tänne kannattaa suunnata. Tekstit ovat tosin ruotsiksi, mutta omalla kohdalla se ei ole haitannut.

Sain kesällä vinkkeliä Lilliltä Eveliinan blogista ja etenkin hänen kirjoitustyylistään. Eveliinan tyyli kirjoittaa ihan tuiki tavallisista asioista on aivan ihastuttava ja inspiroidun monesti hänen postauksistaan. Mikäli kaipaat jotain sellaista lukemista, mihin uppoutuu kuin hyvään kirjaan, kurkkaa linkin taakse. Et pety :)

Elisan blogista löytyy vinkkejä hyvään oloon sekä itsensä kehittämiseen. Pidän myös hänen kirjoitustyylistään ja etenkin maanantaisin ilmestyvä Mental Health Monday- postaukset ovat olleet inspiroivia. Elisalla on lisäksi ihana tyyli!
Katarinan blogista löytyy aivan upeita kuvia! Koko hänen bloginsa on ihanan harmoninen kokonaisuus ja inspiroidun juurikin hänen kuvistaan.

Ruotsin Ellen muotibloggaaja, Hanna, on ihana oma itsensä ja hänen bloginsa todistaa ettei jokaisen kuvan tarvitse olla viimeisen päälle sommiteltu eikä muokattu. Hannan tyyli on hauska ja hänen blogistaan haen inspiraatiota myös pukeutumiseen.
Onko mikään edellämainituista myös teidän suosikkinne? Ajattelin myös, että olisi aivan huikeeta jos linkkaisitte omia suosikkejanne! Eli etsinnässä olisi inspiroivaa ja laadukasta lauettavaa kera kauniiden kuvien. Aihealueet voivat liikkua, lifestylessa, muodissa ja matkustelussa. Voitte toki vinkata myös omasta blogistanne :) Aikaa olisi perjantaihin asti, jonka jälkeen käyn viikonlopun ajan kommentteja läpi ja kokoan ehdotuksista 1-3 uutta suosikkiani.
Miltäs kuulostaa? Tarkoituksena olisi myös että joku teistäkin löytäisi uutta luettavaa eli tämähän on aivan win-win- tilanne kaikille :)

Kuullaan taas!


// I've linked some of the blogs I like to follow but I'm looking for something new to read too! So hear me, if you have an absolute favorite blog (if it's not me hah), comment below and link it for me. I'll check it out. It can also be your own blog! I prefer lifestyle, fashion and traveling with good quality photos and an inspiring texts. You can suggest the blogs until Friday and after that I'll pick up 1-3 of my new favorites. So exciting, isn't it?:)




Follow me on Instagram/ on Facebook / SC: essisophie to keep up with the latest posts and behind the scenes material!

18 comments:

  1. http://maijukristiina.blogspot.fi/?m=0

    ReplyDelete
  2. Oma löytyy täältä :)

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi

    Yks mun suosikki on ainaki ticklen sara!

    http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy

    ReplyDelete
  3. Hei tämä on kiva, koska mä olen jo tosi pitkään etsinyt uutta luettavaa, joten jään odottamaan vinkkauksia hyvistä blogeista :) Ja noista sun mainitsemista luen vain Eveliinan blogia, täytyy tsekata muutkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei ihan huippua! Käy ihmeessä :)

      Delete
  4. Ihania blogeja, kiitos vinkeistä!
    Elisan blogi on munkin lemppari! Sitten tietysti myös P.S. I love fashion, Jonnamaista, Alexa Dagmar ja Bykiki. :)

    Pakko sitä on kai omakin blogi linkata :)
    www.lily.fi/blogit/naked-truth

    Mulle tärkeintä on nimenomaan hyvä olo, niin fyysisesti kun henkisesti. Toivon, että tarinani siitä, miten olen voittanut syövän kolmeen otteeseen, inspiroi muita! Blogissani keskityn enemmänkin henkiseen hyvinvointiin, mutta myön reseptejä ja treenivinkkejä ois tiedossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sinulle :) Omalla kohdalla kaikki blogit paitsi Bykiki ovat ennestään myös tuttuja. Ja hatunnosto itsellesi, wautsi mikä mimmi! Käyn kurkkaamassa blogisi.

      Delete
  5. Oma uusi blogini Diiskuneiti löytyy osoitteesta: stoori.fi/diiskuneiti

    ReplyDelete
  6. Oma blogi keskittyy muotiin, pääpainona asukuvat ja tyyli-inspiraatio: http://www.fashionstatement.fi/

    Kirjoittajana 23 vuotias kauppatieteiden opiskelija, joka asuu tällä hetkellä Oslossa, Norjassa :---)

    Yksi mun suosikeista löytyy täältä: http://dejiss.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Marian blogi onkin tuttu ja ihania kuvia hänellä siellä :) Käyn lukaisemassa blogiasi myös, Norjan maisemat kuulostavat houkuttelevilta!

      Delete
  7. http://tthekidult.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  8. http://sonjatuuliak.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  9. Written by Neea

    Seitsemäntoista kesää nähneen tytön elämänmakuinen valokuvausblogi, joka seuraa kirjoittajan kehittymistä valokuvaajana. Blogin pääpainona on henkilökuvaus, mutta materiaalia löytyy laidasta laitaan.

    ReplyDelete
  10. Moikkamoi!
    Elisa on yksi munkin lemppareista, sen lisäksi tykkään Sarandan Tyhjä Ajatus -blogista, jossa on vähän sanoja ja enemmän asiaa: http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

    Oma blogini löytyy: http://saneshawinsane.blogspot.fi/
    Mun blogi on viihdyttävä itsetunnon kohottamiseen keskittynyt blogi :)

    Sun blogi on todella ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :) ja kiitos vinkeistä täytyypä käydä kurkkaamassa!

      Delete
  11. Heippa! Tässä oma blogini:

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    Kiitos myös kivoista vinkkauksista, odotan innolla myös tulevaa postausta uusien blogien parissa. :) Mukavaa päivänjatkoa sulle! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos kiva kuulla että tälläisistä postauksista tykätään! :) xx

      Delete

  12. http://tiiajennyy.blogspot.fi

    ReplyDelete

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign