4.1.17

25

HAPPY BIRTHDAY TO ME! Viimeinen kokonainen päivä täällä Krabilla ja tänään on myös itse allekirjoittaneen syntymäpäivä. 25 vuotta mittarissa ja täytyy sanoa että tuntuu hiukan oudolta. Ei vanhemmalta eikä viisaammalta, vaan vähän hassunkurisen oudolta. Toki tähän hassunkurisuuteen saattaa myös vaikuttaa, että lähtömme on huomenna. Täytyypä siis yrittää ottaa kaikki ilo irti tästä päivästä! Eilen illalla kävimme seafood- ravintolassa ja tilsimme pöydän täyteen mitä maukkaimpia kalaruokia ja vietimme vähän etukäteen synttäreitäni. Ruoka oli taivaallista, sain pienen suklaakakun ja iso tyttö kun olen niin lähdin ravintolasta vilkkuva Minni-rusetti päässä :D
Joskus olen tainnut mainitakin, että kun monelle uusi vuosi on se "uudistumisen aika" niin itselleni se on aina ollut syntymäpäiväni. Nyt etenkin kun vietän sen reissussa. Viimeiset pari viikkoa on oltu ihan pellossa täällä, hiukset sutturalla, hiekkaa joka paikassa, aurinkorasvasta puhumattakaan. Eletty omassa kuplassa. Otettu varmaan 10 hierontaa, uitu kirkkaissa sinisissä vesissä ja maisteltu ihania thairuokia. Otettu aurinkoa ja unohdettu levittää aurinkorasvaa. Suomeen on hyvä palata mieli rentoutuneena kera rusketuksen. Fiksuna likkana varasin itselleni kampaajan heti ensi viikon maanantaille ja viikonloppuna laitetaan myös ripset sekä kulmat kuntoon. Sen verran rähjääntyneenä täältä tullaan ;)

Viime vuonna tänä päivänä astelin into piukeena Marseillen koneeseen ja vuosi päättyi myös ollessani reissussa. Koko vuosi on ollut täynnä matkustamista. Enemmän kuin koskaan. Ja mä tykkään siitä! En tee uudenvuoden lupauksia, mutta yritän reissata ainakin pari kertaa tulevan vuoden aikana. 
Näillä fiiliksillä uuteen vuoteen siis! Aika vaihtaa biksut päälle ja suunnata uima-altaalle. Iltapäivästä otetaan koko konkkaronkka vielä viimeiset hemmotteluhoidot paikallisessa spassa ja huomenna aamulla (Suomen aikaan yöllä) koneen nokka kohti Suomea.


// It's my birthday!! Woo woo. Feels good and it's my last day here in Krabi too. Have to take the most out of it :) So now I'll change my bikinis on and head to the pool. Later!


More stuff on my Instagram/ on Facebook and also on Snap Chat: essisophie. See you there!

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign