26.3.17

Pieniä asioita

Helsingissä on taas tullut oleskeltua reilu viikko ja hurjaa miten nopeasti aika on mennyt! Samalla kuitenkin mietin, että aika paljon kaikkea on myöskin ehtinyt tapahtua. Parasta on ollut ihan ehdottomasti ne pienet asiat: Kuluneen viikon aikana olen ehtinyt nähdä ystäviä ja tuttuja työkavereita, fiilistellä aurinkoa sekä lämpöä ja taas puolestaan naureskella sille et miks taivaalta tulee yhtäkkiä kämmenen kokoisia lumihiutaleita.

Eräs aamu otettiin koirat mukaan ja syötiin Kuumassa aamupala. Tuijottelin ikkunasta ulos ja tutkailin punavuorelaisia. Taustalla soi Fugeesin Killing me softly with hes song, jota olen jostain kumman syystä soittanut myös kotona lähes repeatella viime aikoina. Hyräilin biisin mukana ja otin välillä hörpyn suuresta lattemukista. Ai että miten ihana fiilis olla just tässä ja nyt.

Perjantaina nähtiin pitkästä aikaa yhden parhaimman ystäväni kanssa. Valkattiin eirasta ihana meksikolaisravintola, tilattiin juotavaa ja ruokaa. Istuttiin siellä pari tuntia ja ihan vaan puhuttiin. Taukoamatta. Se oli niin kivaa. En muista milloin viimeksi oltaisiin oikeasti kunnolla istuttu alas ja puhuttu muutakin kuin vaan vaihdettu kuulumiset. Tätä lisää<3

Ostin äitille kuvan kukkapuskan kotiin. Lahjaksi ja kiitokseksi kun se jaksaa houstata sen 25-vuotiasta tytärtä nurkissaan. Pääsin vähän yllättämään, kuulemma. Onneksi pääsen kohta omaan kotiin Töölöön, mutta veikkaan silti että mammalle tulee jonkin sortin vieroitusoireet kun en ole kuokkimassa joka toista viikkoa sen kämpillä.

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Muistittehan siirtää kelloja eteenpäin? Nyt ollaan virallisesti keväässä jihuu!


PSST. Lisää settiä löytyy Instagramista (essiesophie) ja Facebookista. Nähdään siellä!

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign