3.5.17

Täydellinen vappu

Voi Vappu minkä teit! Tästä juhlasta ja koko päivästä jäi niin paljon muistoja, innolla odotan jo ensi vuotta haha. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen päivästä kuoriutui mitä parhain aina keliäkin myöten. Heräsin eilen aamulla glitterit pitkin naamaa ja katselin päivän kuva-sekä videosaldoa hymyssäsuin ja vappupäivä oli kyllä semmoinen aikamatka että! Aloitettiin päivä Kahvila Blossomin ja Best Things Brunchin järjestämässä pop-up brunssista, jonne suunnattiin jo melko varhain maanantai-aamuna. Vähän jännitti miten kaikki selviytyisivät paikalle, sillä osa porukasta oli viettänyt vappua jo hieman pidempään, mutta hienosti ne tytöt tsemppasivat. Ainoastaan yksi ei kyennyt aamulla nousemaan :D
Olin ollut kärppänä ja varannut pöydän peräti kuukausi sitten missattuani Jasminen aiemmat Best Things Brunch -tapahtumat ja ajateltiin, että saadaan päivälle hyvä startti kun käydään porukalla nautiskelemassa voileivistä, smoothiebowleista, raakakakuista, kotitekoisesta simasta ja kuohuvasta puhumattakaan. Tuotiin vähän omaa rekvisiittaa lisäksi paikalle ja saatiin porukalle ihanaa Jaume Serran kuohuvaakin, joka maistui kaikille vieraille ja sai kehuja erittäin hyvästä mausta!

Vaaleanpunainen rosé-pullo oli puolestaan Alexandre Bonnet'n shampanjaa, jonka lahjapakkaus on Ida Sjöstedtin käsialaa. Niin suloinen vaaleanpunainen pakkaus sopii vaikka kesäpöytää koristaman. Valittiin sattumalta kaikki vähän vaaleanpunaista aina lasejakin myöten, eli mätsättiin hyvin koko setin kanssa ;) Ja kaikki ruoka oli aivan älyhyvää! Joskus brunsseista lähtee ihan ähkynä ja väsyneenä, mutta tämä oli sopivan täyttävä mutta kuitenkin kevyt höystettynä vappumeiningillä.
Brunssi alkoi jo kello kymmenen, jonka jälkeen dallailtiin Kaivariin puolenpäivän aikoihin auringonpaisteen saattelemana. Musiikki soi, ihmiset tanssivat ja istuivat piknik-alustoillaan. Ilmapalloja oli joka puolella ja Kaivari täyttyi naurusta sekä ilosta. Meidän tukikohtana oli teltta, jossa eräät tuttumme ovat viimeiset kahdeksan vuotta järkänneet perinteiset vappupäivän bileet. Tämäkään vuosi ei ollut pettymys, rima oli nostettu korkeammalle kuin koskaan: dj:t soittivat musiikkia joka sai kaikki tanssimaan kuin viimeistä päivää, tarjoiluun oltiin järkätty niin jäätelöä kuin vähän lihaisempaakin tarjottavaa, teltasta löytyi myös valokuvauskoppi ja glitternisti tiimeineen teki aivan sairaan siistejä glitterimeikkejä. Vappufiilis oli korkealla ja iltapäivästä sitä fiilisteltiin jopa vuoden parhaana päivänä. Aika ajoin joku meistä totesi ääneen, että nyt on ihmisen hyvä olla. Tuttuja oli joka puolella, näin niin paljon vanhoja kasvoja vuosien takaa ja oli ihanaa vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa!
Aika täydellinen vappu.


PSST. Lisää settiä löytyy Instagramista (essiesophie) ja Facebookista. Nähdään siellä!

No comments:

Post a Comment

Copyright @ ESSIE'S. Blog Design by KotrynaBassDesign