ESSIE'S

Scandinavian style, life & traveling

Social Media Icons

slide code

Photo

Essi

A 26 year old "Chloé girl" from Finland. This is a place, where like to get my hands dirty in creative stuffs. Essie’s is shaping up to be my personal style and fashion journey, where I am having the most amazing time, meeting new people, experiencing things and collaborating with brands that I love and respect. Hope you like my blog and don't forget to subscribe or follow me on Bloglovin!

welcome to my blog

social media icons 2

Follow

category 1

My style

category 2

everything nice

category 4

places I've been

never miss any of my posts

Living alone - pros and cons

outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-9
Olen aina asunut yksin, lukuunottamatta aikaa vaihdossa. Silloin minulla oli peräti kaksi kämppäkaveria ja vaikka se oli äärettömän hauskaa aikaa, pidän silti yksin asumisesta. Miksi? Se on monen asian summa ja ehkäpä pohjimmiltaan ihan vain johtuen luonteestani. Olen jollain tapaa kontrollifriikki ja kun asuu yksin, voin itse tehdä kotiani koskevat päätökset. Saan itse päättää sisustuksesta, ostaa kotiin omia juttuja ilman sen kummempaa pohtimista ja hengailla kotona ihan miten päin vain. Siivota tai olla siivoamatta. Kokoan vaikka huonekalutkin itse illan ratoksi. Itken sohvalla huonoille teinisarjoille, tilaan kotiin sushia sekä korkkaan kuohuvaa. Syön ja juon kaiken itse. Varsinaista sinkkunaisen elämää.

Mutta onko yksin asumisessa huonoja puolia?

I've been living solo since I moved from my parents at the age of 19. Although, I had two roommates during exchange, but otherwise it's just been me myself and I. I like it that way. You get to decorate (or not) how you like it, go and come as you like, be responsible of all the decisions. Watch silly movies or Keeping up with the Kardashians, eat sushi and drink champagne on the couch in your PJ's. Living a full single girl's life haha.

Are there any cons about living alone?

outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-5
outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-4
Olen oppinut näiden vuosien aikana tuntemaan itseni ja koen, että etenkin viimeisten parin vuoden aikana ovat palaset loksahtaneet enemmänkin paikoilleen. Toki välillä tuntuu, että matto vedetään jalkojen alta ja en osaa yhtään tulkita itseäni, mutta kaikinpuolin yksin asuminen on tehnyt minusta kokonaisen paketin. Tiedän mitä haluan, useimmiten tiedän mitä en halua ja ennen kaikkea, minulla on omassa arjessani systeemi, joka toimii.

Mutta sellaisina hetkinä kun on rankkaa, niin silloin on todella rankkaa. Huoneessa on vain minä ja minun ajatukseni. Ei ole välttämättä ketään, kenelle voisi siinä hetkessä fyysisesti jutella ja saada tukea. Se on kauhea tunne. Sellaisina hetkinä tunnen olevani niin yksin ja maailma ajaa ylitseni 6-0.

During the years, I've learnt so much about me and my personality. I know what I want, and I know what I don't want. I've built a system in my life that works. Of course, there are some days when I feel like I'm lost. When I feel like I'm alone or I have some difficulties, then I'm really alone. It's super hard. I have no one to talk to, so that's what I think is the hardest part of living alone.

outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-7
outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-8
Yksi parhaimpia puolia yksinasumisessa on se, että voin valita. Voin valita olla yksin kotona tai voin valita että haluan lähteä vaikkapa keskustaan tai hengailla kavereiden kanssa. Voin myöskin kutsua ketä tahansa käymään milloin vain. Olen rakentanut kodistani itselleni suojapaikan, jossa voin tarvittaessa hengata koko päivän peiton alla kynttilöitä polttaen ja sarjamaratonia viettäen ilman sen kummempia velvoitteita. Saatan hengailla kotona joskus ihan vain hiljaisuudessa. Monta tuntia. Ei haittaa. Minusta myös jokaisen meidän tulisi viettää pitempi aika ihan vain itsekseen, sillä tuntuu että monia pelottaa olla yksin. Ei pystytä käsittelemään omia ajatuksiaan tai ei kestetä olla hiljaisuudessa vaikka se on etenkin nykypäivänä sellainen asia, mikä olisi todella hyvä osata. Itsestään oppii aivan valtavasti asioita!

But the best part about living by myself is that I can choose. I can choose to be alone in my apartment, or I can go out or invite friends over if I feel like that. I'm the only child in my family and sometimes I just need to be alone, in a quiet place. Which is usually my home. You learn so much about yourself while living alone and I think that everybody should spend some time alone at some point of their lives. People are often scared about being alone and it is also perceived as a bad thing, but it's not. I see that as a strength. When it comes to relationships, you have to know yourself before you can get to know somebody else.

outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-1
outfit_blogger-scandinavian_style-hm_trend-mangogirls-chloe-minimalistic_style-6
WEARING
H&M trend coat and knit
Mango trousers
Vagabond sneakers
Chloe Faye bag
Lindex earrings
Filippo Loretti watch (gifted)

Mutta kuten sanoin, kaikki kertomani hyvät asiat yksinasumisessa ovat omia kokemuksiani. Riippuu paljon persoonasta, miten käsittelemme ja koemme eri tilanteet. Mitä tulee parisuhteisiin, olen sen ajatuksen kannalla, että kannattaa olla ensiksi sinut itsensä kanssa, ennen kuin alkaa olemaan jonkun toisen kanssa.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

What do think about living alone? Have you ever lived alone?

SHOP THE POST

adlinks


Comments

  1. I've never lived alone but I definitely see your point about being totally fine living alone and then at times needing temporary company because I really enjoy being alone too as it allows me to fully connect with myself! I enjoy my own company too! Love your outfit by the way :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thats so true but it's good that you know yourself well enough :) Thank you! xx

      Delete
  2. Yksinasuminen vaatii monen vuoden kämppiselämän jälkeen totettelua. Varmasti siihen voi myös ensi kynnyksen ylitettyä tykästyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen! Siinä oppii itsestään uusia puolia ja oppii itsenäisyyttä aivan eri tavalla.

      Delete
  3. Minulle yksin eläminen oli aikanaan ihan elämäntapa ja kun sitten meninkin naimisiin yhtäkkiä yllättäen, ilman seurusteluja 33 vuotiaana, on matka avioliitossa ollut todella hankalaa juuri sen vuoksi, että kaipaan olla koko ajan yksin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän, se on pitkä aika ja vaatii varmasti totuttelua. Toivottavasti aivopuolisosi ymmärtää myöskin antaa sinulle omaa aikaa tarvittaessa?

      Delete
  4. Itse en ole koskaan asunut yksin yksin, koska muutin 6-henkisestä perheestä ensin opiskelija-asuntolaan jossa oli kyllä oma huone ja kylppäri mutta jaettu keittiö, ja tällä hetkellä puolestaan jaan kotini kahden kämppiksen kanssa. Aina välillä kaipaan nimenomaan noita sun luettelemia yksin asumisen hyviä puolia, sillä tavallaan tuntuu että asun yksin, vaikka en sitten kuitenkaan :D On oma huone jonka voin laittaa juuri niin kuin itse tykkään ja koen että voin elää kotona suht vapaasti, mutta kyllä se tietysti asettaa rajoitteita kun oma koti on kahden muunkin ihmisen koti - vieläpä kun kaksi muuta ei ole perhettä! Koska kokemusta täysin yksin asumisesta ei tosiaan ole niin tällä hetkellä ajatus siitä tuntuu vieraalta, tosin haluan kyllä senkin vielä joskus ehdottomasti kokea. Loppujen lopuksi olen kuitenkin sen verran itsenäinen ja omissa oloissa viihtyvä kotihiiri, että ajatus kodista jota voin kutsua ihan täysin omaksi tuntuu aika ihanalta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siinä on just se oma vapaus! Tehdä ja mennä miten haluaa, mölytä niin paljon kuin haluaa. Jos vain jossain vaiheessa tulee mahis niin kannattaa kokeilla. Tykkäsin toki itsekin meidän kämppiselämästä, oltiin omissa huoneissa jos halusi rauhaa, mutta aika usein kokoonnuttiin vaikkapa olkkariin juttelemaan tai tehtiin yhdessä ruokaa. En tainnut olla yhtäkään päivää yksin liki puoleen vuoteen silloin ja kieltämättä oli hieman vaikeaa olla yksin sen jälkeen, mutta tämä vaatii totuttelua.

      Delete
  5. Olen asunut niin pitkään yksin, että jos tilanne tulisi muuttumaan, olisi se varmasti vaikea paikka. Yksin asumisessa on puolensa, viihdyn hyvin yksin, mutta olisi mukava tietysti jakaa koko elämä jonkun kanssa.

    ReplyDelete
  6. Koen, että tämä aihe on niiiin riippuvainen yksilöstä ja asuinympäristöstä myös -kuten tuossa lopussa priiffasitkin. Kaikki ei toimi kaikilla -ei myöskään yksinasuminen tai kaksin tai kolmin asuminen. Moon kokeillut kaikkea: asunut nuorempana perheen kanssa, ostanut 21-vuotiaana kolmion omistusasunnoksi, asunut yksin, kaksin ja lapsen myötä myös kolmin.

    Moon aina ollut se tyyppi, joka saa voimaa yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta mutta koen, että ne ovat mahdollisia tässä lapsiperhearjessakin. Kaikki riippuu niin siitä, että kenen kanssa sen elämänsä (ja kotinsa) jakaa: antaako toinen omaa tilaa, omaa rauhaa ja vapautta.

    Mitä omannäköiseen kotiin tulee, niin tottakai kummankin olemus tulee näkyä kodissa, mutta näin rehellisesti sanoen niin kodin sisustus ei kyllä sen kumppanin tai lapsenkaan myötä ole muuttunut miksikään. Toki, kolmio vaihtui neliöön ja legoihin voi välillä kompastua, mutta mulle just täyrellistä näin ja koen kodin entistä omimmaksi kun ympärillä on elämää ja muun perheen näköistä sisustusta, joka täydentää omaani :)

    Allekirjoitan täysin tuon, että jokaisen olisi hyvä oppia olemaan myös yksin oppien tuntemaan paremmin itseään. Mutta se ei vaadi yksinasumista vaan sillä kannattaa mennä, mikä tuntuu omimmalta ratkaisulta. Mitä tulee tuohon itsensä kanssa sinuiksi tulemisesta ennen parisuhdetta, niin mulla on vähän ristiriitaiset ajatukset sitä kohtaan -oma kokemus on ollut, että olen tullut enemmän sinuiksi itseni kanssa, hahmottanut ja oppinut tuntemaan itseäni paremmin parisuhteen myötä. Toki siinäkin vaikuttaa kovasti oma rikkinäinen menneisyys, josta toipuminen ja 100% sinuiksi itsensä kanssa tuleminen vie aikaa, mutta niissäkin parisuhde on kiihdyttänyt vauhtia. Eniten toipumisen tiellä on auttanut äidiksi tuleminen, jolloin voisi kyllä sanoa, että pystyin rakastamaan ensin toista ja sitten vasta itseäni -ja koen, että rakkaus omaa lasta kohtaan on niin mittaamatonta että itsensä rakastaminen jää aina toiseksi. Että kenties sekin on kovin ihmisestä riippuvainen vaikka sanonta onkin, että ensin pitää rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita?

    Pitkää pohdintaa tuli tässä kommentissa, joten kiitos ajatuksia herättäneestä artikkelistasi! :)

    ReplyDelete

Post a Comment